Pitkästä aikaa pääsin kokouspaikalle ihmettelemään kokousta. Yli 15 vuoden tauosta huolimatta paikalla löytyi myös tuttuja, vaikka ajattelin, että ketään en varmaankaan enää tunne. Kaksi mielenkiintoisinta asiaa kokouksessa olivat Vihreiden Nuorten aloite moniavioisten suhteiden laillistamisesta sekä energiapoliittinen paneeli, jossa Ville Niinistö esitteli EU:n energiapolitiikkaa yhdessä Energiateollisuuden edustajien kanssa.
Vihreiden Nuorten aloite on herättänyt paljonkin keskustelua ja itselleni aihe avautui paremmin, kun kuulin perusteluja puolesta ja vastaan – tästä syystä puoluekokoukset ovat niin hyviä selkeyttämään omaakin ajattelua. Nyt ymmärrän, mistä tämä aloite on saanut pontimensa, vaikka itse en varauksetta lähtisikään kannattamaan sitä. Kyse minun kohdalla ei ole erilaisten ihmissuhteiden kieltämisestä, vaan lähinnä muista, juridisista syistä.
Lauantain kohokohta oli energiapoliittinen paneeli, jossa MEP Ville Niinistö puhui EU:n tuoreista linjauksista. Todettakoon, että menin seuraamaan paneelia lähinnä Villen takia, en niinkään sisällön takia. Olen tutustunut Villeen jo opiskeluaikana ja olen ollut mukana hänen vaalikampanjoissaan vapaaehtoisena.

Vastaa